Yhteisvastuukeräys 6.2.2022 alkaen
Lisää aikuisia nuorten arkeen
Nuorten mielenterveyteen ja jaksamiseen liittyvät ongelmat ovat kasvussa. Pandemia-aika on jättänyt jäljen nuorten elämään ja moni nuori kärsii ja tarvitsee nyt apua. Nuorten hätään on vastattava ja tartuttava juuri nyt.
Lapset ja nuoret ovat arvokkainta, mitä meillä on. He ovat meidän tulevaisuutemme kaikkialla maailmassa. Emme saa jättää nuoria yksin. Yhteisvastuukeräyksen teema LAHJOITA MULLE HUOMINEN nostaa esiin nuorten hädän ja toivottomuuden kokemuksen.
Yhteisvastuun 2022 kotimainen kumppani Lasten ja nuorten keskus kehittää yhteisvastuuvaroin matalan kynnyksen jalkautuvia palveluja tukemaan lasten ja nuorten hyvinvointia. Tuki kohdistetaan erityisesti 15-19-vuotiaille. Joukossa on merkittävä määrä etäopiskelusta ja eristäytymisestä kärsineitä nuoria, jotka kokevat yksinäisyyttä, ahdistusta ja toivottomuutta.
Etsivän nuorisotyön Saapas-toimintaa laajennetaan uusille paikkakunnille sekä uutuutena myös kouluihin. KouluSaappaassa koulun arkeen ja välitunneille tuodaan turvallisia aikuisia lisäkorviksi ja kannustajiksi.
Digitaalinen etsivän nuorisotyön toimintamalli NettiSaapas toimii valtakunnallisesti etsien aikuista kuuntelijaa kaipaavia nuoria sosiaalisen median eri alustoilla. Keräysvaroilla kehitetään myös Moottoripaja- sekä Perheystävä-toimintaa.
Tämän vuode teemasta löytyy lisätietoa Yhteisvastuun verkkosivuilta.
Yhteisvastuukeräys on lähimmäisenrakkauden kansanliike
Yhteisvastuukeräys on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuosittain järjestettävä diakonian kansalaiskeräys ja myös kirkon suurkeräys. Keräys auttaa hädänalaisia ihmisiä Suomessa ja kehitysmaissa tai valitussa kansainvälisessä kohteessa; syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta.
Yhteisvastuukeräyksen seurakunnan oma osuus 20 % kohdennetaan oman seurakunnan ahdingossa olevien nuorten tukemiseksi tehtävään työhön sekä diakonia-avutuksiin. Toinen 20 % Yhteisvastuukeräyksen tuotosta ohjataan Lasten ja nuorten keskukselle, joka kehittää mm. etsivän nuorisotyön Saapas-toimintaa tarjoten lisää turvallisia aikuisia nuorten arkeen.
Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 % ohjataan Kirkon Ulkomaanavun työn kautta kehittyvien maiden auttamiseen. Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston avulla pystytään käynnistämään ja toteuttamaan hätäaputoimenpiteitä kehittyvien maiden humanitaarisissa katastrofeissa.
Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Vuonna 2022 Yhteisvastuupiispana toimii Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen.
Osallistu keräykseen!
Anna lapsille ja nuorille valoisampi tulevaisuus!
Voit osallistua keräykseen MobilePaylla – voit lahjoittaa lähettämällä halutun lahjoitussumman numeroon 50403.
MobilePaylla tehdyt lahjoitukset kerryttävät Eurajoen seurakunnan keräystulosta.
Voit tehdä lahjoituksen myös seurakuntamme nettilahjoitussivulla osoitteessa yhteisvastuu.fi/eurajoki.
Jos lahjoitat pankin kautta, lisää lahjoitukseen seurakuntamme viitenumero 301042.
Yhteisvastuun pankkitilit ovat: Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75 ja OP FI14 5000 0120 2362 28.
Kiitos lahjoituksestasi!
Kirkkopalvelujen keräyslupa n:o RA/2020/639.