Luvian kirkko

Luvian kirkko

Luvian kirkkotie 14, 29100 Luvia

Luvian opastettu tiekirkko avoinna 23.6. - 31.7.2025 ma. - pe. klo 11 - 18 (perjantaisin yksityistilaisuuksien ulkopuolella) (la. - su. kiinni)

 

Kirkot Archive - Tiekirkot

Luvian nykyinen kirkko on rakennettu vuosien 1908-10 aikana vanhan kirkon tilalle, joka sijaitsi nykyisen kappelin paikalla. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1910. Kirkon on suunnitellut kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck ja materiaalina on käytetty Luvialta louhittua punaista hiekkakiveä. Kirkko on ristikirkko ja tyyliltään se on kansallisromanttinen, johon on lisätty vaikutteita jugend-arkkitehtuurista. Istumapaikkoja kirkossa on noin 600. Kirkko on remontoitu vuonna 1963, jolloin seinä- ja kattokoristemaalaukset peitettiin valkoisella rappauksella ja samalla alttarikaide, parven kaiteet sekä mm. saarnastuoli modernisoitiin. Lukupulpetti on hankittu syksyllä 2000 jumalapalvelus-uudistuksen myötä. Kirkon kellotornia on kunnostettu vuosina 1997-1998.

 

Kirkossa on neljä keskiaikaista puuveistosta. Vanhin veistoksista esittää Pyhää Olavia. Se on ajoitettu 1400-luvun alussa veistetyksi. Tekijä on luultavasti suomalainen mestari.
Luviamadonna on goottilaista tyyliä. Siinä Maria on kultakruunuinen Taivaan kuningatar. Veistos on lyypekkiläisen mestarin työ noin vuodelta 1420. Teos on konservoitu.

 

Pyhää Annaa esittävä veistos on ajoitettu 1440-1450-luvulle. Marian äiti Anna istuu valtaistuimella sylissään Maria, jolla on Jeesus-lapsi käsivarrellaan. Tämä patsas on melko varmasti pohjoismainen.
Kärsimysten mies, vapahtajaa esittävä patsas on tyyliltään lyypekkiläinen. Patsas on ajoitettu 1500-luvun alkuun.

 

RAKENNUSHISTORIASELVITYS (Hannu Puurunen, Helena Riekki)

osa1: sivut 1-39

osa2: sivut 40-65

osa3: sivut 66-98

osa4: sivut 99-132

Sijainti kartalla

Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Pysäköinti Pysäköinti

Tapahtumat

su 27.7. klo 12.00

Luvian kirkkotie 14, 29100 Luvia

su 3.8. klo 12.00 -13.30

Luvian kirkkotie 14, 29100 Luvia

Messu Luvian kirkossa

Messu Luvian kirkossa
su 10.8. klo 12.00

Luvian kirkkotie 14, 29100 Luvia

su 17.8. klo 12.00

Luvian kirkkotie 14, 29100 Luvia

su 24.8. klo 12.00

Luvian kirkkotie 14, 29100 Luvia

su 31.8. klo 12.00

Luvian kirkkotie 14, 29100 Luvia

su 7.9. klo 12.00

Luvian kirkkotie 14, 29100 Luvia

su 21.9. klo 12.00

Luvian kirkkotie 14, 29100 Luvia