Uutislistaukseen

Pääsiäisaamuna auringon noustessa seurakunta laulaa Öljymäellä: ”Jeesus on ylösnoussut, Halleluja!” Öljymäe... Pääsiäisaamuna auringon noustessa seurakunta laulaa Öljymäellä: ”Jeesus on ylösnoussut, Halleluja!” Öljymäen huipulta näkyy hyvällä säällä aina Kuolleelle merelle saakka. Kuva Sari Lehtelä

Nimikkolähettimme kertoo pääsiäisen vietosta Jerusalemissa

31.3.2021 11.44

Koronakaan ei sammuta iloa ensimmäisen pääsiäisen tapahtumapaikoilla

”Jerusalemin luterilaisen seurakunnan pääsiäisaamun jumalanpalvelus Öljymäellä juuri ennen auringon nousua on ollut minulle vaikuttava kokemus”, kertoo diakoni Sari-Johanna Kuittilo, joka toimii diakonian ja psykososiaalisen työn asiantuntijana Lähi-idässä, muun muassa Jordanian ja Pyhän maan luterilaisessa kirkossa, Lähetysseuran lähettämänä.

Sari-Johanna valmistelee parhaillaan paikallisen diakoniatyöntekijän kanssa diakoniatyön toimintasuunnitelmaa sekä erilaisten koulutusten ja tukiryhmien aloittamista. Hän toimii myös työnohjaajana. Hän on ollut töissä Israelissa vuodesta 2005.

Korona estää kokoontumiset

Pääsiäisaamun perinne on myös jumalanpalvelus Lähetysseuran Felm-keskuksessa, joka sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Jerusalemin vanhasta kaupungista. Koronatilanteen vuoksi tätä jumalanpalvelusta ei voida järjestää. Monen kirkon jumalanpalveluksiin voi osallistua videosuoratoiston kautta, myös Puutarhahaudalla. Pääsiäisen viettoa ei ole peruutettu eikä iloa sammutettu.

Tavallisesti Jerusalemiin tulee pääsiäiseksi runsaasti sekä juutalaisia että kristittyjä. Vaikka Israelissa on rokotettu jo suuri osa kansasta, tiukat rajoitukset ovat yhä voimassa. Maahan pääsevät suoraan Israelin kansalaiset sekä ne muiden maiden kansalaiset, joilla on negatiivinen koronatestitulos. Muiden tulijoiden pitää olla 10–14 päivää karanteenissa hotellimajoituksessa.

Koti putipuhtaaksi

Juutalaisten ja kristittyjen pääsiäinen osuu joskus samaan aikaan, mutta tänä vuonna se on juutalaisilla vähän aikaisemmin, lauantaista 27.3. lauantaihin 3.4. Koululaisilla on pääsiäisloma, ja usein vanhemmatkin ottavat vapaata.

Juutalaiset aloittavat pääsiäisvalmistelunsa hyvissä ajoin ennen juhlaa. Koti puhdistetaan tarkkaan kaikesta hiivasta ja happamasta. Ruokailuvälineet ja astiat pestään erikseen niille varatuissa paikoissa. Kaupoissa peitetään muovilla kaikki hiivaa sisältävien tuotteiden hyllyt. ”Hiiva kuvaa ylpeyttä. Niin kuin hiiva saa taikinan nousemaan, niin ylpeys paisuttaa ihmisen”, Sari-Johanna kuvailee ajatusta.

Seder-aterialla lauletaan ja leikitään

Juutalaiset syövät seder-aterian pääsiäisen ensimmäisenä tai toisena iltana. Ateriaan kuuluu ruoka-aineita ja yrttejä, joista jokaisella on oma symbolinen merkityksensä. Ruokailu päätetään

kala- tai kanaruokaan. Aterialla käydään läpi juutalaisten vapautuminen Egyptin orjuudesta. Ateria kestää koko illan, ja sen aikana lauletaan ja leikitään. Hagada´ssa, seder-aterian opaskirjassa, on runsaasti lauluja ja leikkejä.

”Jeesuskin oli seder-aterialla, kun hän otti leivän, mursi, kiitti ja antoi opetuslapsilleen. Samoin hän otti viinin, kiitti ja antoi opetuslapsille”, Sari-Johanna muistuttaa. ”Juutalaiset olivat päässeet vapauteen Egyptin orjuudesta, Jeesus tuli vapauttamaan ihmiskunnan synnin orjuudesta.”

Ylösnousemuksen iloa kansainvälisesti

Kristittyjen pääsiäisen vietossa Jerusalemissa näkyvät idän ja lännen kirkkojen juhlaperinteiden erot. Normaaliaikoina eri kirkkokunnat ja seurakunnat viettävät pääsiäisaamun messua Puutarhahaudalla.

Sari-Johannalle on jäänyt muistoihin pari erityisen sykähdyttävää pääsiäismuistoa. Ensimmäinen on hänen aiemmasta työpaikastaan, luterilaisesta Immanuelin seurakunnasta Tel Aviv-Jaffossa.

”Kirkosta oli pitkänäperjantaina riisuttu kaikki symbolit, alttarilla oli vain musta vaate. Pääsiäispäivänä juuri ennen jumalanpalveluksen alkua sakastista juoksi ulos nuori nainen ja huusi iloissaan: ’Hän on noussut kuolleista, hän on noussut kuolleista!’ Samaan aikaan alkoi taustalla soida voimakas musiikki ja sisälle tuli jonossa ihmisiä laulaen: ’Halleluja! Hän on elävä Jumala ja tuleva kuningas!’”

Kristus yhdistää ihmeellisesti

”Olin toivottanut nämä ihmiset ovella tervetulleiksi jumalanpalvelukseen ja siinä jo todennut, miten upean kirjava joukko oli tullut yhteiseen juhlaan”, Sari-Johanna kertoo. ”Siinä oli paikallisia juutalaisia, arabeja ja ulkomaalaisia. Jokaisesta maanosasta oli joku edustettuna, ihmisiä erilaisista elämäntilanteista ja taustoista yhteisessä juhlassa.”

”Musiikin ja laulun soidessa minua kosketti paljon se, miten totisesti Jeesus Kristus yhdistää ihmisiä. Pääsiäisen ilosanoma nostaa katseen elävään rakkauteen. Se kutsuu meitä katsomaan ympärillemme sillä rakkaudella ja toiminnalla, jota itse Vapahtaja meille opetti ja osoitti. Hän on voittanut kuoleman kahleet.”

Ystävä kyseli ylösnousemuksesta

Sari-Johannalle on jäänyt elävä muisto myös muutaman vuoden takaa Jerusalemista.

”Pääsiäisaamuna puutarhahaudalla ollessani eräs paikallinen ystäväni soitti ja kysyi, voisinko mennä hänen kanssaan erääseen kirkkoon jumalanpalvelukseen. Hän oli juutalainen eikä hänestä tuntunut luontevalta mennä sinne yksin.”

”Jumalanpalvelus oli alkamassa vajaan tunnin päästä. Sovimme tapaavamme kirkolla. Sinne saavuttuani katselin ympärilleni löytääkseni ystäväni. Kirkko oli aivan täysi. Kun mietin, miten ihmeessä löydän ystäväni väkijoukosta, näinkin hänet viittoilemassa etupenkissä. Hänet oli ohjattu sinne eturiviin, jossa olivat ainoat jäljellä olevat istumapaikat.”

”Jumalanpalveluksen jälkeen ystävälläni oli paljon kysymyksiä Jeesuksen ylösnousemuksesta. Kävimme niitä kohta kohdalta läpi.”

Yhteyden iltaa viettämässä

Samaksi illaksi Sari-Johanna oli saanut myös kutsun uskonnollisen juutalaisystävänsä luo seder-aterialle. Juutalaisten pääsiäinen osui sinä vuonna samaan aikaan kristittyjen pääsiäisen kanssa.

”Kävimme läpi seder-ateriaa ja sen symboliikkaa. Sen jälkeen tuli pääateria, jonka yhteydessä ystäväni pyysi minua kertomaan kristittyjen pääsiäisestä. Mikä on sen merkitys ja miten sitä juhlistetaan? Se oli todella hieno yhteyden ilta: yhdessäoloa, jakamista ja hengellisen elämän ravitsemista puolin ja toisin.

Pääsiäinen on yksi niistä kristittyjen juhlista, joista paikalliset ovat hyvin kiinnostuneita ja joihin he haluavat tutustua.

Poju-koira toi yllätysilon

Tänä keväänä Sari-Johannalla on myös aivan uusi ilonaihe, löytökoira Poju, joka tuli hänen kotiinsa koirien turvakodista. Poju oli kokenut kovia. Sen päälle oli jopa heitetty myrkkyä.

”Se oli ystävyyttä heti ensi silmäyksellä. Poju tuli iloisesti vastaan, lähdimme kävelylle ja se seurasi heti vierellä aivan kuin koulutettu koira. On ollut koskettavaa nähdä, miten ystävällisesti se tervehtii kaikkia vastaan tulevia, myös toisia koiria. Pojun kautta olen tutustunut myös uusiin ihmisiin.”

Teksti Pirre Saario

Linkki kuviin

Kuvatekstit:

Pääsiäisaamuna auringon noustessa seurakunta laulaa Öljymäellä: ”Jeesus on ylösnoussut, Halleluja!” Öljymäen huipulta näkyy hyvällä säällä aina Kuolleelle merelle saakka. Kuva Sari Lehtelä

Tänä pääsiäisenä luonto kukoistaa Israelissa kauneimmillaan. Kuluneen talven runsaat sateet vaikuttivat tämänhetkiseen kukoistukseen. Pääsiäisen sijoittuessa näin huhtikuun alkuun kuumuus ei vielä kuivata kasveja. Kuva Sari-Johanna Kuittilo

Juutalaiset muistelevat koko illan kestävällä seder-aterialla Egyptin orjuudesta vapautumista. Kuva Sari-Johanna Kuittilo

Löytökoira Poju on valloittanut Sari-Johanna Kuittilon sydämen. Kuva Regin Alaiti