Minustako vapaaehtoinen?

 

Lähde mukaan vapaaehtoiseksi! Seurakunnan toiminnassa tarvitaan aina vapaaehtoisia, jotka ovat valmiita tekemään asioita yhdessä – yhteiseksi hyväksi. Eurajoen seurakunnassa on paljon mahdollisuuksia osallistua toimintaan vapaaehtoisena.

Olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet, niillä tiedoilla ja taidoilla, joita sinulla on. Saat itse päättää osallistutko yksittäiseen tehtävään, vai sitoudutko pidemmäksi aikaa.

Jumalanpalvelukset 

Voit tulla keräämään kolehtia, tekstinlukijaksi, esirukoilijaksi, ovelle jakamaan virsikirjoja ja toivottamaan ihmiset tervetulleiksi, tai vaikka osallistua jumalanpalveluksen musiikin toteuttamiseen. Myös lapset ja nuoret ovat tervetulleita palvelemaan eri tehtävissä. Ota rohkeasti yhteyttä pappeihin, suntioihin tai kanttoreihin.

Tuomas-messut

Tuomas-messujen toteuttamiseen tarvitaan runsaasti vapaaehtoisia. Jokaiseen tuomas-messuun tarvitaan ristinkantaja, juontaja, 2 laulukirjojen jakajaa ovelle, 2 tekstinlukijaa, 1-2 rukousalttarin tekijää, rukousalttareiden hoitaja, 2 esirukoilijaa, 2 kolehdinkerääjää ja teetarjoilun toteuttajia (leipominen etukäteen, tarjoilun järjestäminen). Messuun tarvitaan myös esilaulajia, säestäjiä, sekä seurakuntalaisia palvelemaan sielunhoitajina. Ole yhteydessä Maarit Lehtoon, mikäli sinua kiinnostaisi tulla vapaaehtoiseksi Tuomas-messun johonkin tehtävään.

Diakonia:

Kutsumme sinut vapaaehtoistyöhön:

Lähimmäispalveluun

Voit esimerkiksi vierailla vanhainkodeissa tai muissa laitoksissa, joissa usein tunnetaan yksinäisyyttä. Voit käydä yksin tai yhdessä toisten kanssa esim. laulamassa, laulattamassa, keskustelemassa, lukemassa ja ulkoiluttamassa ihmisiä, jotka näin saavat iloa ja vaihtelua päivittäiseen elämäänsä.

Yhteisvastuukeräykseen

                          lipaskerääjäksi, munkin leipojaksi

Ohjaamaan kerhoja ja ryhmiä

                         joko itsenäisesti tai diakoniatyöntekijän avuksi

Toimimaan leiri- tai virkistyspäivien leiriavustajana.

Lisätiedot diakoniatyöntekijöiltä.

 

Lähetys:

Tule mukaan vapaaehtoiseksi, toimimaan lähetyksen hyväksi! Laita lahjasi käyttöön, hyvän asian puolesta. Tehtäviä on monenlaisia, kuten kädentaidot (ompelu, neulominen, askartelu, tekstaus, piirtäminen, puutyöt, leipominen, kokkaaminen, jne.), ruoka-ja kahvitarjoilujen järjestäminen, laulaminen, soittaminen, runojen lausuminen, tilaisuuksien juontaminen, hartauksien ja puheiden pitäminen, lasten hoitaminen ja heille toiminnan järjestäminen, jne. Voit myös kertoa ideoita ja ehdotuksia lähetyksen tapahtumien ja toiminnan suhteen.

Ota yhteyttä Maarit Lehtoon ja kerro, mitä haluaisit tehdä lähetystyön hyväksi.

Musiikki:

Olet lämpimästi tervetullut toteuttamaan esimerkiksi yksittäisen jumalanpalveluksen tai muun seurakunnan tilaisuuden musiikkia laulamalla tai soittamalla. Jos olet kiinnostunut säännöllisestä musiikin harrastamisesta, sinut otetaan mielihyvin mukaan seurakunnan musiikkiryhmiin. Ota rohkeasti yhteyttä kanttoreihin Mariaan tai Markkuun.

Kerhot:

Alakoululaisten kerhoihin kaivataan nuorten ohella aikuisia kerhonohjaajiksi. Lue lisää kerhonohjauksesta.

 

Iltatori:

Seurakuntakeskus Tapulin parkkipaikalla järjestetään elokuussa ohjelmallinen iltatori. Vapaaehtoisia kaivataan iltatorille kahvitukseen, makkaranpaistoon ja myymään leivonnaisia ja käsitöitä. Voit tulla mukaan myös valmistelemaan iltatoria; kantamaan tavaroita ja penkkejä, kokoamaan telttakatoksia, jne. Otamme vastaan myös leivonnaisia (tiedot valmistusaineista ja valmistuspäivästä näkyviin) ja käsitöitä myytäväksi lähetystyön hyväksi.

 Ota yhteyttä Maarit Lehtoon, jos haluat tulla vapaaehtoiseksi johonkin tehtävään.