Luvian hautausmaa

Luvian hautausmaa

Luvian kirkkotie 22, 29100 Luvia

Luvian hautausmaata ympäröi kiviaita. Se on huolella valmistettu kuin taideteos. Aluetta on muutaman kerran laajennettu.

1600- ja 1700 -luvuilla varakkaat ihmiset halusivat tulla haudatuiksi kirkon lattian alle. "Rikas nukkuu kirkon alla, köyhä nukkuu nurmen alla." Tapa osoittautui ajan mittaan ihmisten terveyttä vaarantavaksi. Niinpä tuomiokapituli kirjeessään v. 1773 kielsi kirkon lattian alle hautaamisen. Edellä mainitun kiellon jälkeen muutamat talolliset päätyivät rakennuttamaan hautuumaalle oman hautakammion. Luvian hautausmaalla oli kivestä muurattuna Löytyn ja Maijalan hautakammio, Heinilän rusthollilla oli omansa, mutta kun omistaja Carl Carenius myi Heinilän ja osti Saharin, se mainitaan Saharille kuuluvaksi. Kolmas hautakammio kuului Puosin ja Kukon taloille.

Vuonna 1800 kuollut kenraali Jacob Carl Gripenberg sai oman hautakammionsa, joka muistomerkkeineen vieläkin on hautuumaalla. Muistomerkkiä kunnostettiin v. 1997 museovirastolta saadun entistämisrahan turvin.

"Kalmiston rauhassa nukkuvat täällä sukupolvet menneet hiljaista yötään. Siunaamme heitä, siunaamme työtään."

Kun Josef Stenbäckin suunnittelema uusi kirkko v. 1910 valmistui, purettiin vanha kirkkorakennus, jonka hirsistä rakennettiin tunnelmallinen siunauskappelimme.

Vanhan kirkon lattian alta löytyi mm. saarnastuoli. Se oli 6-kulmainen, erilaisilla listoilla koristeltu ja siinä oli tekstiä, joka ei ollut luettavissa. Se oli väriltään vaaleanvihreä ja valkeissa peileissä oli punaiset syrjälistat. Yhdessä peilissä oli kirjoitus: Anno 1631.

Lattian alta löytyi myös muutamia arkkuja, joista erään kerrottiin olleen punaisen. Löytöjen joukossa oli myös pieni vainaja, joka oli kääritty kauniiseen ruusuryijyyn. "Tuonen lehto, öinen lehto, siell on hieno hietakehto, sinnepä lapseni saatan".

(Brita Salko: Kappeli meren rannalla, tietoja Luvian vanhoista kirkoista ja kirkkoesineistä)

Luvian hautausmaa sijaitsee Luvian keskustan läheisyydessä aivan koulun vieressä. Hautausmaalta löytyy kappeli, sankarihaudat sekä Gripenbergin hautakammio. Hautausmaan vieressä tien toisella puolen on muistokivi sotaveteraaneille.

Sijainti kartalla